Etusivu   Yhteystiedot   Henkilökuva   Lehtikirjoitukseni   Työhistoria   Reilu Seinäjoki   Kuvia   Linkit  Vaalikoneet


Yhteiskoulussa 2001

Palasin äitiyslomalaisena juurilleni Pohjanmaalle helmikuussa 2000. Töistä ei ollut tietoakaan ja valmistauduin jo siihen, että leipä on kerättävä palasina maailmalta. Olin kuitenkin onnekas, sain vakituisen työpaikan englannin ja ruotsin kielen opettajana Seinäjoen Yhteiskoulusta.


Vuosina 1994 – 2000 asuin Espoossa ja päätyökseni opetin yläasteen puolella Meilahden yhteiskoulussa Helsingissä. Aikuisopiskelijoita opetin iltaisin Espoo – Vantaan teknillisessä ammattikorkeakoulussa. Se oli aikaa, jolloin amk-opetus haki paikkaansa. Lisätöinäni tein aina silloin tällöin käännöksiä lyhyt- ja piirrettyihin filmeihin, joita näytettiin Finnairin lennoilla.
1989 – 1994 opastin satoja suomalaisia ulkomailla. Pääsin nimittäin Aurinkomatkoille oppaaksi ja neljä vuotta tuli kierrettyä maailmaa.Talvet Kaakkois-Aasiassa Malesian kierrolla ja kesät Välimerellä.Ehdoton suosikkipaikkani on Borneon saari, josta osa kuuluu Malesialle.Sademetsässä kävimme tervehtimässä pääkallonmetsästäjien jälkeläisiä, yhteistä kieltä ei ollut, mutta ystävyys syntyi.
Opiskeluaikanani työskentelin viisi kesää varastokonttoristina Pohjanmaa Oy:llä Seinäjoella ja pari kesää siivosin Tukholmassa.
Talvisaikaan tein opettajien sijaisuuksia eri kouluissa ja eri luokka-asteilla.


Kudangin kanssa longhousessa Borneon viidakossa
Takaisin