KIRJASTOKESKUSTELU VAIETTU?
Lukijapalstoilla on ollut muutama
ihmettelevä kysymys, mihin Seinäjoen kaupunki aikoo sijoittaa uuden
kirjastotalon. Olen ihmetellyt, miksi päättäjät eivät millään
tavoin reagoi näihin kysymyksiin. Onko asia haudattu johonkin toimikuntaan
ja syntyykö päätös kabineteissa ilman julkista keskustelua?
Mihin kirjastotalo rakennetaan?
Mitä tehdään vanhalle kirjastolle? Kaksi erittäin tärkeää kysymystä.
Peruskoulun opettajana sanoisin,
että uuden asukaskirjaston paikka on ehdottomasti kaupungin keskustassa,
nykyisen kirjastotalon tuntumassa, jossa kaupungilla kuuluu olevan tonttimaata.
Opettajanhuonekeskusteluissa tämä kanta esiintyy erittäin voimakkaana.
Kirjaston on oltava siellä missä ihmiset liikkuvat ja mihin oppilasryhmätkin
oppitunnin aikana ehtivät. Luulen, että kirjastoväki on samaa mieltä.
Korkeakoulukirjasto toki sopii kampusrantaan.
Kansallisen kulttuuriperinnön
arvostajana olen sitä mieltä, että Alvar Aallon kirjastotalo tulee
pitää kirjastokäytössä. Sama ajatus tuotiin voimakkaasti esiin
Alvariania-seuran luennolla viime maanantaina. Emmehän halua, että
Seinäjoen kirjastotalo rapistuu henkisessä mielessä siinä missä
Viipurin kirjasto ihan rakeenteellisesti! Aaltokeskuksen kirjaston tulee
edelleen olla tavallisen kirjastonkäyttäjän palveluksessa.
Nyt on keskustelun ja viisaiden
päätösten aika. Tosin keskustelun käyminen voi pian olla liian myöhäistä.
Leena Riikilä
Kielten opettaja
Seinäjoen Yhteiskoulu
09/2006